Tukea kotona asumiseen

Ikääntymisen edetessä oma arjessa selviytyminen saattaa mietityttää. Myös omien vanhempien, isovanhempien tai läheisen yksin kotona jaksaminen voi aiheuttaa huolta. Voimien vähenemisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa tärkeistä asioista luopumista, ihmissuhteiden katkeamista tai omasta kodista pois muuttamista. Hoiva-Jeesi tarjoaa monipuolisesti palveluita kotona ja palvelutaloissa asuville senioreille. Apua saatetaan tarvita vaikkapa kaupungin kotihoidon tueksi.

Miksi valita Hoiva-Jeesi?

Yrittäjä on työskennellyt hoitoalalla vuodesta 2015 vanhushoivassa. Haluan hyödyntää näinä vuosina oppimaani, työskennellä ikääntyneiden ihmisten kanssa tasaveroisena ja kohdata heidät persoonana. Apu ja palvelut räätälöidään asiakkaan yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. .

Yritys on Helsingin kaupungin hyväksymä kotihoidon tukipalvelujen tuottaja.

Yrityksen toiminta-alueena on Helsinki ja Espoo


"Asiakkailta saatua palautetta;

"Olen hyvin tyytyväinen siihen miten olet miestäni auttanut". Asiakkaan puoliso

"Ihanaa kun tulit"! Rouva 88v

"Olen odottanut sinua eilisestä illasta lähtien"! Rouva 89v